Kuvassa Emmi ja Cashan

Emmi ja Aisha on nyt sitten astutettu, useampaankin otteeseen.
Emmi palaa kotiin tänään ja Aisha sitten kun saamme haettua sen =)
Eli Aisha jatkaa vielä oleiluaan Viton luona toistaiseksi.

Noin 4 viikon odotus edessä ja sitten nartut ultraan =)

Nyt on ollutkin sitten aikaa keskittyä Aatuun ja Bonoon ja tottista ollaankin treenailtu aina kuin vain mahdollista. Bonon kanssa jatkamme vielä tämän kuun remmilenkkejä ja irti riehumista vältetään kuin vain suikin mahdollista, hyvin poika kuitenkin jo on toipunut leikkauksesta.

Bono painoi toissapäivänä jo 42kg. Alla kuva Bonosta 3.2.09

Myös uusia tuulia koirarintamalla on tiedossa...mutta niistä sitten myöhemmin lisää kun asia tarkentuu =)

Hox: Sain ilmoituksen että Agilitykentän sos/nly treenit on lopetettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Tiistain tottisrinki vuoro on tarkoitettu vapaasti kaikille tottelevaisuutta treenaaville! Kentällä ei ole ohjattua treeniä vaan kaikki treenaavat itsenäisesti omia koiriaan.

Varataan sunnuntaille toinen tottisvuoro Mellakkalaisille 16-20
Mahdollisesti toinen vuoroista menee maaliskuulla ohjattujen treenien vetoon.

Torstaisin klo 19-22 on koirien vetohiihto vuoro Korkatin valaistulla ladulla!! Muistakaa siivota jätökset pois ja mahdollisuuksien mukaan noudattaa samaa kiertosuuntaa niin vältytään vahingoilta.