Vaihteeksi taas tämmöistä kerrottavaa... La 10.8 illalla huomasin Bonon makaavan olohuoneessa, ryystävän ilmaa nenää ja kuolaavan. Ajattelin että on jotain vetänyt henkeen tai saanut jostain allergisen kohtauksen. No yö meni normaalisti ja aamulla koira vaikutti normaalille. Kunnes taas sunnuntai iltana sama juttu. Lämpöä koiralla oli 39,2. Eli hieman rajalla että on lämpöä. Sama toistui myös maanantaina, aamulla olimme vielä pururadalla lenkillä ja Bono juoksi muiden perässä mutta väsähti loppulenkistä, illalla alkoi taas ryystäminen joka rauhoittui yöksi. Tiistaina sitten kun tulin töistä koira makasi yläkerran tasanteella kuolalammikko etujalkojen välissä, ryysti ilmaa ja ei halunnut että häntä huomioidaan. Pyysin koiran alas ja tarjosin ruokaa mutta se oli haluton syömään, ryystäminen voimistui. Kuume nousi 39,6.

Siitä lähdimme sitten Oulaisiin päivystykseen, sinne päästyämme Bono oksensi vähäiset ruuat ja runsaasti limaa lattialle, ell ei osannut oikein tehdä eikä sanoa mitään. Pisti kuitenkin antibioottipiikin ja nesteytti koiran. Yö valvottiin ja koira oksenteli voimakkaasti, kuolasi ja ryysti.

Ke aamuna olimme Otuksessa, Soppela Esa otti koirasta verikokeita, ja röntgenkuvat keuhkoista ja vatsanalueelta sekä varjoainekuvat. Mitään ei löytynyt. Kotiin ja antibioottikuuria jatketaan. Se Medrol 4mg annosta jonka aloitti heinäkuun lopulla allergia oireisiin.

Tila huononi, koira lopetti syömisen ja juomisen. Käytiin nesteyttämässä pariinkin otteeseen. Eräs ell. ehdotti että jätämme kortisonin pois jos on epäilyä kasvaimesta tms...
No sen jälkeen tilanne huononi entisestään. Koira ei pysynyt enää tolpillaan ja vaikka kuume oli laskenut normaaliksi niin koira oksenteli, kuolasi ja ryysti.

Maanantaina 19.8 olimme sitten Animagissa oulussa. Koiralle tehtiin nielun, nenäontelon ja ja vatsalaukun tähystys sekä uusittiin verikokeet ja ottettiin borrelioosivasta-ainetestit. Missään ei mitään löydöksiä - ainut huono puoli ettei ell kiireen vuoksi ollutkaan ultrannut koiraa. Mahalaukussa oli runsaasti limaa ja sappinestettä joten koiralle lisättiin happosalpaaja ja ell kehotti jatkamaan kortisonia. Kortisonista koira selvästi hieman piristyi.

Torstaina 22.8 kortisoni vaihdettiin Predsoloniin ja annos nostettiin 80mg/pv, ja lisättiin cerenia pahoinvoitilääke 5 vrk ajaksi. Tämän jälkeen koiran tila on selkeästi parantanut- se alkoi syödä itse ja juo nestettä, liikkuminen on alkanut parantua ja on enemmän läsnä. Tosin vielä käy jotenkin "hitaalla". Horjuminen on tasaantunut.
Seuraamme tilannetta.