Blogin sanasala oli hetken hukassa, joten nyt kun ne löytyi niin kirjoitellaanpa tänne jotain. 

Suunnitelmissa oli yhdistää kasvatustoimintamme  Jussin kanssa yhden kennelnimen alle.
Tarkoituksenamme oli että siirryn Kennel Suhteellisen toimintaan ja lahjoitan Mellakan kennelnimen
ystävälleni. No eipäs se niin vain käynytkään. Koska kasvattajakoulutukseni suorittamisesta oli kulunut yli
5 vuotta, olisi minun pitänyt käydä tuo sama koulutus uudelleen, jotta nimen siirto toisen kennel 
nimen alle olisi onnistunut. Joten unohdetaan toistaiseksi koko asia. Nyt on joka koulutuksesta ja asiasta 
saanut olla maksamassa useita satoja euroja, jotta voi tehdä töitään, joten jätetään tämä maksu nyt 
maksamatta kun asia ei ole pakottava. 

Toiminta jatkuu suurimmalta osin siis ennallaan ja Mellakan nimi siis pysyy omistuksessani. 

Kuitenkin nyt päätimme seuraavan saksanpaimenkoira pentueen rekisteröidä Suhteellisen
nimiin ja niinpä sopivasti puolisoni Jussin syntymäpäivänä 6.10 syntyi 7 saksanpaimenkoiraa 
joista nyt tulee ensimmäiset SUHTEELLISEN Susikoirat.
Yhdistelmä on Jabina Xoro - Gea Von Prevent. Kaikki pennut ovat jo varattuja. 

Tmi KoiraSopin osalta hallitoiminta on edelleen vauhdissa. Minulta voi vuorata lämmintä keinonurmi hallia 
koiraharrastamiseen Haapavedeltä kk kortilla, kertakäynnillä, omalle porukalle tai vaikka vkonlopun 
tapahtumiin. Tiedustelut suoraan minulle. On kiva treenata lämpimässä =) Eikä koiratkaan sotkeennut
kun pohjana on keinonurmi. 

Kursseja taas pyörii marraskuussa. Vedän kursseja pienimuotoisesti ja ongelmakoirapuolta olen vähentänyt 
reippaasti, koska vakituinen työ yövahtina vetää kyllä tehokkaasti mehut ja vanhuus ei tule yksinään. 
Keskitys lähinnä hieronta hommiin jatkossa sivutyönä ja kohtuullisissa määrin otan vielä yksitystuntilaisia 
tottelevaisuuskoulutukseen. Tosin uusia oppilaita en voi ottaa enää ainakaan tälle vuodelle. 

Veeran ( Suhteellisen VIlli) kanssa saatiin kasaan tälle vuotta tosiaan TK1 ja HK1, lähinnä treenaamatta molemmat. 
koira oli kesän mammalomalla ja alkoi jo alkukesällä satunnaisesti oireilemaan tervettä takajalkaa. Isomman lenkittämisen jälkeen koira oli satunnaisesti 3 jalkainen. Kävimme vantaalla Aistissa Neurologina ja Ortopedin tutkimuksissa. Magneetissa koiran selkä oli täysin puhdas ja terve. Epäilyksi jää pehmytkudos vamma. Katsotaan nyt kk lepo tehostetulla hieronta ja laser hoidolla... 

Siilin kanssa ( Mellakan Esla) saimme kasaan TK1 ja JK 1 ja JK2. Kolmosen kokeeseen oltaisiin tarvittu lisää treeniä ja 
luottoa lähinnä ohjaajalle. Mutta aika on ollut todella rajallista ja päätin että kiireellä ei mennä kokeisiin enää tämän enempää. Katsotaan ensivuonna uudelleen. 

Taralle saatiin kasaan 2 ykköstulosta hausta ja yksi 2.tulos, jolla irtosi Belgianpaimenkoirien rotumestaruuden hopea sija! 
Ensivuodelle tavoitteena on saada se 3. ykköstulos joka oikeuttaa KVA arvoon ja kisapaikan SM kisoihin.. katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Koira täyttää kuitenkin toukokuussa jo sen 7 vuotta niin nyt on tahkottava kun vielä on kuntoa.

Kiki ( Gea von Prevent) palautui minulle toukokuussa sijoituskodista perheen sisäisten asioiden vuoksi. Koira tulee jäämään meille eikä se enää lähde muualle. Koira on kerrassaan loistava. Todella itsevarma, hyvähermoinen ja treenissä aktiivinen. Koiralla on ollut alkuvuodesta kohtutulehdus joka uusi keväällä. Näistä kuitenkin selvittiin lääkehoidolla kuntoon ja 6.10 koira synnytti pentueen Jabina Xorosta. =) Katsotaan mitä ensivuonna saadaan Kikin kanssa tehtyä koerintamalla. 

Vimman ( Suhteellisen Vimma) kanssa ollaan nyt aktivoiduttu treenaamaan tottista. Jussin koirana se on nyt jäänyt kotikoiraksi kun vartijan hommat jäivät uuden työn vuoksi. Katsotaan josko talven aikana vaikka aloitetaan tokolla tämänkin koiran osalta.  

Hyvää alkavaa talvea kaikille!